Uutiset
Valmennusryhmän leiri Jyväskylässä 14.-15.2.
Kirjoittanut Viitala 13. Tammikuu 2009 - 23:34Sisuleirit alkavat 11-13 -vuotiaille lauantaina 24.1. Pirkkahallissa
Kirjoittanut Viitala 13. Tammikuu 2009 - 18:24Muista maksaa yu-passi vuodelle 2009!
Kirjoittanut Viitala 6. Tammikuu 2009 - 22:15Viime vuoden yu-passi ei ole enää voimassa, joten muista hankkia uusi. Yu-passi sisältää mm. pakollisen kilpailuluvan ja tapaturmavakuutuksen. Passi sisältyy urheilukoululaisten, mutta ei valmennusryhmäläisten maksuihin. Nopeimmin saat lunastetuksi passin netistä www.sul.fi > yu-passit.
Vakuutus ja kilpailulupa ovat voimassa heti maksun saavuttua perille. Ilmoittautuminen kisoihin kilpailukalenteri.fi -sivun kautta onnistuu vasta muutaman päivän viiveellä.
Joulukuusia myynnissä LeKi:n yu-puolen hyväksi
Kirjoittanut velluranta 21. Joulukuu 2008 - 14:15Kisan yleisurheilun varainhankintaan tuo myös hyvän lisän kuusikauppa, jota tapahtuu taas tänäkin vuonna. Kuusia myynnissä 21-23.12 Lempäälän keskustan S-marketin pihassa kaupan aukioloaikoina. Tämä viesti herättelee toivottavasti monet kuusenostoon, ettei ahkerien myyjien tarvitse palella turhaan. Samalla tässä mahdollisuus tukea yhteistä toimintaa.
LeKi viides halliseuraottelussa
Kirjoittanut Viitala 15. Joulukuu 2008 - 13:54Syksyn peruskuntokausi katkaistiin perinteisin menoin HämSY:n halliseuraottelulla Pirkkahallissa. Kymmenen seuraa oli saanut joukkueen jalkeille. LeKi oli mukana pienellä ryhmällä, eikä suureen osaan lajeista ei saatu mukaan ollenkaan lekiläisväriä. Näin ollen sijoitus seurojen välisessä pistekisassa oli vaatimattomasti viides.
LeKin joukkue halliseuraotteluun
Kirjoittanut Viitala 9. Joulukuu 2008 - 15:16Liitteessä LeKin joukkue. Tytöille ei saatu sukkulaviestijoukkuetta, pojille juuri ja juuri. Ilmoita ajoissa p. 045 6506024, jos sinulle tulee este, etkä pääsekään viestiin. 16-sarjaa lukuun ottamatta mukana ei ole yhtään varamiestä. Näin ollen emme jää turhaan odottamaan illan viimeistä lajia, jos yksi lenkki puuttuu.
Halliseuraottelu 14.12. - lisätiedot, ilmoittautumisohjeet ja aikataulu
Kirjoittanut Viitala 1. Joulukuu 2008 - 12:14Halliseuraottelu 14.12.2008 Pirkkahallissa
Lajiohjelma:
T10 60m, 1000m, kuula
P10 60m, 1000m, kuula
T12 60m, 1000m, korkeus
P12 60m, 1000m, korkeus
T14 60m aj, 800m, pituus, kuula
P14 60m aj, 800m, korkeus, kuula
N16 60m, 800m, pituus
M16 60m, 800m, pituus
Sukkulaviesti 8x60m, tytöt (T10, T12, T14, N16, T10, T12, T14, N16) Sukkulaviesti 8x60m, pojat (P10, P12, P14, M16, P10, P12, P14, M16)
Lisää seurasiirtoja
Kirjoittanut Viitala 1. Joulukuu 2008 - 12:04LeKi on HämSY:n vuoden 2008 nuorisotoimintaseura!
Kirjoittanut markkur 20. Marraskuu 2008 - 22:26Hämeen Seudun Yleisurheilu ry on nimittänyt Lempäälän Kisan vuoden 2008 nuorisotoimintaseuraksi. Palkinto annettiin tänään HämSY:n kauden 2008 palkitsemistilaisuudessa Tampereella. LeKi:n urheilijoista palkittiin N17 10km maantiekävelyn suomenmestari Marja Hovi sekä M16 300m aitajuoksun suomenmestari ja nuorten Suomi-Ruotsi-maaotteluedustaja Eetu Viitala.
Halliseuraottelu
Kirjoittanut Viitala 20. Marraskuu 2008 - 16:12- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 137
- 138
- 139
- 140
- 141
- 142
- 143
- 144
- 145
- …
- seuraava ›
- viimeinen »

