Uutiset
Jenni maantiekävelyn piirinmestari
Kirjoittanut markkur 29. Syyskuu 2009 - 11:03Jenni Lehtinen voitti kauden päätteksi N17 5km mestaruuden lauantaina 26.9. käydyissä maantiekävelyn piirinmestaruuskisoissa. Kisa käytiin Tampereella Lamminpäässä. Kisa oli Hämeen piirin viimeinen mestaruuskisa tälle kaudelle, ja kaiken kaikkiaankin yksi syksyn viimeisistä kisoista.
Jennin aika 30.02 jäi noin minuutin hänen viimevuotisesta ajastaan samalla reitillä. Osanotto oli laimeahkoa, joten tarvetta puristamiseen ei ollut, ja liukas reittikin ehkä hieman verotti aikaa.
Junnujuoksijoille mitaleita ja kunniaa
Kirjoittanut ReuTim 25. Syyskuu 2009 - 8:27LeKin junnujen joukkue sijoittui kunniakkaasti neljänneksi Hämeen Sisulisämaastoviestissä, joka kisailtiin Urjalassa sunnuntaina 20.9. Voiton otti Tampereen Pyrintö, seuraavina Hämeenlinnan Tarmo ja Nokian Urheilijat. Jo perinteiseen viestiin osallistui 12 joukkuetta. Vuosi sitten LeKi oli viides, joten kehitystä on näkyvissä. Joskus seura on voittanutkin viestin ja sijoittunut usein palkinnoille. Joukkueeseen kuuluu kuusi tyttöä ja kuusi poikaa. Ikäryhmissä 10, 12 ja 15 on kussakin neljä juokisjaa. Kaikki juoksevat saman matkan, yhden kilometrin.
Valmennuspalaveri Lempoisten koululla ti 22.9. klo 19
Kirjoittanut Viitala 17. Syyskuu 2009 - 15:10LeKin valmentajien, valmennusryhmäurheilijoiden ja heidän vanhempiensa palaveri pidetään Lempoisten koululla (Koulutie 8) ti 22.9. klo 19. Aiheena mm. valmennusryhmän pelisäännöt, maksut, harjoitusvuorot ja urheilija-valmentajasopimukset. Tervetuloa!
Marja nappasi hopean vielä sm-maantiekävelyistäkin
Kirjoittanut velluranta 13. Syyskuu 2009 - 20:53Marja Hovi taisteli loppuun asti kultamitalista, mutta joutui taipumaan tällä kertaa sm-hopeaan 10km maantiekävelyssä. Kilpailu käytiin 13.9 Jyväskylässä haastavalla reitillä joka asetti kävelijöiden kunnon lisäksi tekniikan koetukselle. Marjan tekniikka piti ja hän selvisi monista muista poiketen ilman varoituksia reitiltä maaliin. Tällä kertaa vaan yksi kilpailija (Espoon Tapioiden Erika Parviainen) pääsi yllättämään kovalla loppuvedolla ja eroa kultamitaliin kertyi lopulta seitsemän sekuntia.
Vilma ja Jaakko päättivät pitkän kauden KLL:n mestaruuskisoissa
Kirjoittanut Viitala 13. Syyskuu 2009 - 12:15Vilma Koskinen ja Jaakko Sihvonen menestyivät hienosti kauden päättäneissä KLL:n mestaruuskisoissa Kuortaneella. Vilma nappasi jälleen voiton, tällä kertaa tuloksella 168. Hopealle jäi monipuolinen hyppääjä, nuorten arvokisoissa ja Kalevan kisoissa menestynyt Kristiina Mäkelä tuloksella 165. Jaakko puolestaan otti pronssia seipäässä tuloksella 400. Sijoitus oli erinomainen, olihan vastassa kolmekin vuotta vanhempia hyppääjiä. Jaakko teki hyvät tulokset myös pituudessa ja 100 m:llä.
Haku alueleiritykseen
Kirjoittanut Viitala 8. Syyskuu 2009 - 16:49Alueleiritystä järjestetään alkavalla kaudella 90-94-syntyneille A-luokan yleisurheilijoille kuuden piirin (HämSY, VarSY, SatY, HelSY, UudY, LaSY) yhteisvoimin. 15-sarjan urheilijoista kyseeseen tulevat SM-kisoissa menestyneet urheilijat, joilla on jo harjoitustaustaa. Leiritys sisältää kolme pe-su viikonloppuleiriä ja kevään seurantapäivän.
Hakemukset on oltava perillä 25.9. mennessä. Tarkemmat tiedot liitteissä.
Marja Hovi toinen Tanskassa pm-kävelyissä
Kirjoittanut velluranta 5. Syyskuu 2009 - 16:57Lekiläisten kausi jatkuu hienosti, kun Marja Hovi sijoittui toiseksi 5000m kävelyssä pohjoismaisessa kävelymaaottelussa Tanskan Ballerupissa 5. syyskuuta. Kilpailussa voiton vei Marjaa vuotta nuorempi Camilla Richardsson Vaasa IS:stä. Marja käveli vielä syyskuun alkupuolelle kovan ajan ja ennätyksensä 26.22,85. Vuodessa ennätys on kohentunut jo lähes kaksi minuuttia tällä matkalla. Aika on myös naisten a-luokan tulos.
Pm-sisulisäottelut 2 su 13.9.2009 Tampereella
Kirjoittanut Minna 3. Syyskuu 2009 - 17:50Sarjat:
Kesäkausi lähenee loppuaan.
Kirjoittanut Minna 31. Elokuu 2009 - 19:24Kesäkausi Hakkarin kentällä saa päätöksensä tiistaina 1.9.2009. Kisailemme vielä 5-7 vuotiaiden temppuradassa, jossa omat sarjat äideille ja isille. 9-13 vuotiaille on 3-ottelu 40m, pituus ja kuula siinäkin oma sarja äidille ja isille. Tehdään tästä koko perheen hauska tapahtuma. Harmittavasti on samalle päivälle päällekkäisyyksiä mm. aamulehden viestikarnevaalit yms. mutta ollaan muut runsaslukuisesti paikalla. Tarjolla kahvia, mehua ja pullaa kaikille mukana oleville.
Vilma ja Eetu edustivat mallikkaasti
Kirjoittanut Viitala 31. Elokuu 2009 - 16:14Molemmat lekiläiset, Vilma Koskinen ja Eetu Viitala, hoitivat edustuspestinsä mallikkaasti nuorten Ruotsi-Suomi -maaottelussa Göteborgissa. Vilma nappasi lajivoiton lauantaina korkeudessa tuloksella 173. Tuulisissa oloissa hypätyssä kisassa ruotsittaret ottivat seuraavat sijat, molemmat tuloksella 171. Eetu puolestaan juoksi toisen osuuden 4 x 400 m viestissä. Eetu tuli osuudeltaan selvässä johdossa vaihtoon, mutta ankkuriosuudella Ruotsin tämänkesäinen 800 m maailmanmestari kiri niukasti 0,12 sekunnilla ohi Suomen Juuso Heinon.
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 130
- 131
- 132
- 133
- 134
- 135
- 136
- 137
- 138
- …
- seuraava ›
- viimeinen »

