Hämeen alueen seurojen perinteinen halliseuraottelu käytiin Pirkkahallissa sunnuntaina 13.12. Lajiohjelma ja muut järjestelyt olivat viime vuosien kaltaiset. Tämän vuoden tapahtumaan otti osaa 11 joukkuetta, isoista seuroista ainoastaan Tampereen Pyrintö loisti poissaolollaan. Lempäälän Kisa osallistui seuraotteluun peräti 30 nuoren urheilijan voimin. Loppupisteissä joukkue sijoittui neljänneksi TU-38, Hämeenlinna Tarmon ja Kangasalan Urheilijoitten jälkeen. Lempäälän joukkueessa oli poikia kaikkiin 10-16v sarjoihin, mutta tyttöjen osalta joukkue koostui yhtä urheilijaa lukuunottamatta 10-12v sarjalaisista.
Kokonaisuutena joukkue suoriutui mallikkaasti, sillä lähes kaikki kohentelivat halli- tai henkilökohtaisia ennätyksiään. Lajivoittoja LeKi saalisti kaikkiaan kolme, joista Aki Sihvonen toi kaksi (P14 korkeus 156 ja 60m aj 9,47) sekä Eerika Reunanen yhden (T10 60m 9,25). Näiden lisäksi myös seitsemän muuta lekiläistä sekä molemmat sukkulaviestijoukkueet kävivät palkintopallilla pokkaamassa mitalit.
Nuorimpien 10v tyttöjen sarjassa Hanna Keskinen kuulassa sekä Venla Ranta 1000m matkalla olivat kakkosina. Myös Nea Karppinen paranteli sekä pika- että pitkällä matkalla ennätyksiään. Määrällisesti suurin osanottajajoukko oli 12v tyttöjen lajeissa, kun peräti täysi tusina LeKi-tyttöjä oli mukana. Pikamatkalla Oona Janatuinen juoksi 8,84 johtaen muut tytöt; Jessica Hänninen, Emma Gleisner, Sonja Koivu, Tiia-Maria Karjalainen, Maria Laitila, Saana Seppälä, Jonna Tikkanen, Riia Karppinen ja Lotta Helin omiin ennätyksiinsä. Pitkällä matkalla Noora Leppimaa juoksi 3.40,80 sekä kesästä, pikkusiskonsa tavoin, huiman 17 sekunnin parannuksen tehnyt Riia Karppinen alle 3.52. Tyttöjen korkeudessa Anniina Nikander ja Sonja Koivu jakoivat hopeamitalit, kumpikin ylitti upeasti 134 ja myös seuraavasta korkeudesta yritykset olivat mainioita. Stiina Kaarineva aitoi pika-aidat 14v sarjassa aikaan 11,83.
Nuorimpien poikien pikamatkalla LeKi-nelikko Joose Janatuinen, Matias Pärkkä, Arimo Nagy ja Mikael Helin pyyhälsivät kaikki ennätyksensä. Tonnilla vuotta ali-ikäinen Aleksi Kivelä nipisti kesän ennätyksestä yli seitsemän sekuntia juosten 3.36,63, jolla irtosi hopeamitali. Aleksin takana Valtteri Mäenpään kova loppuveto toi pronssimitalin ja myös oman ennätyksen. Pari vuotta vanhemmissa pojissa Juuso Petäjäsuon ja Matias Mustosen seurassa Markus Korpilaakso teki yu-kisadebyyttinsä. Vanhimmissa eli 16v pojissa Ilari Hannikainen ja Jarmo Ahvenjärvi juoksivat 60m sileällä ajat 7,81 ja 7,84, sijoittuen peräkkäisille sijoille, Ilarin ottaessa pronssimitalin. Pituudessa Ilari lähestyy kuuden metrin rajaa, tulos 584 toi kakkossijan tasatuloksella voittajan kanssa.
Halliseuraottelu huipentui sekä tyttöjen että poikien 8x60m sukkulaviesteihin. Näissä viesteissä kustakin ikäluokasta 10, 12, 14 ja 16v joukkueessa sai olla kaksi juoksijaa. Tyttöjen viestissä joukkue Eerika, Venla, Jessica, Emma, Sonja, Jonna, Stiina ja ankkuri Oona antoi iässä muille tasoitusta, sillä joukkueen "nestori" Stiina on vasta 13v. Sen sijaan vauhdissa tasoitusta ei enää annettu ja hyvä suoritus palkittiin pronssimitalein. Poikien joukkueessa juoksivat Valtteri, Juuso, Arimo, Santeri Kuusiniemi, Matias, Aki, Ilari ja ankkurina Jarmo. Nuoremmat pojat kamppailivat mainiosti muiden vauhdissa ja raskassarjalaiset Aki, Ilari ja Jarmo kiidättivät joukkueen komeasti kakkoseksi.
Halliseuraottelu oli kaikille lekiläisille osallistujille hallikauden avaus ja suoritukset kauttaaltaan erittäin lupaavia. Henkilökohtaisten ennätysten lisäksi kisoissa tehtiin neljä uutta Lempäälän Kisan halliennätystä; Venla Ranta (T10 1000m) 3.46,23, Eerika Reunanen (T11 60m) 9,25, Aleksi Kivelä (P10 1000m) 3.36,63 ja Noora Leppimaa (T12 1000m) 3.40,80. Tampereella sisulisäikäisten hallikausi jatkuu 24.1.2010 Hippohallikisoilla.
Halliseuraottelun kaikki lajikohtaiset tulokset [2]
Palkintopallilla riitti tungosta sukkulaviestien jälkeen
