Pirkkahallin aukiolosta

Panu Siltasen tiedote Pirkkahallin aukiolosta:

Ensi viikonloppuna 28-29.11. oleva lentopalloturnaus on C- ja D-halleissa. Siten A-hallissa eli Pirkkahallissa voi harjoitella aivan normaalisti koko ajan.

Uuden vuodenaatoksi 31.12. varattuna ollut Nokia Missonin tapahtuma on siirtynyt Tampere Areenalle. Siten Pirkkahallissa voi harjoitella normaalisti 31.12 klo 15 saakka, jolloin halli suljetaan. Uudenvuodenpäivänä halli on auki aamuvarhaisesta alkaen.

Eli Pirkkahallissa voi harjoitella nyt koko ajan kaksi seuraavaa kuukautta. Vasta 25.1.2010 siellä alkaa muuta kuin urheilua.
Joulun aikaan halli on kiinni ainoastaan jouluaaton 24.12 ja joulupäivän 25.12. Tapaninpäivänä halliin pääsee harjoittelemaan.