Ennätykset rapisivat

Ohessa Antero Korhosen raportti alueviesteistä ja nuorten eliittikisoista: 

Lempäälän Kisan viime kesänä 15-vuotiaitten sarjassa menestynyt poikien pikaviestijoukkue alkoi tämän kesän vauhdikkaasti 17-vuotiaitten sarjassa. Lounais-Suomen alueviesteissä Huittisissa kvartetti Eetu Viitala, Jaakko Sihvonen, Jarno Nieminen, Jaakko Laitila kiiti ajan 46,13 parantaen 30 vuoden ikäistä seuraennätystä kahdella sekunnilla.

Yllätysajasta huolimatta LeKi:n kvartetti jäi näissä Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Hämeen piirien yhteiskisoissa kuudensiksi. Joukkueita oli 17. Huittisten kärkikaksikko Turun Urheiluliitto ja Raision Kuula ovat voittajasuosikkeja kuun puolivälissä pidettävissä SM-viesteissä. Koko maan viestitulosten perusteella Lempäälän pojilla on mahdollisuus loppukilpailuun eli kahdeksan joukkoon.

Ikäluokan aiemman seuraennätyksen vuonna 1978 tehneessä joukkueessa juoksivat Tero Anttila, Juha Raunio, Harri Kivelä ja Ilkka Seppänen. Ajalla 48,2 irtosi tuolloin Hämeen piirihopea.

LeKi:n tytötkin sarjassa 17 ennätyksen tekivät: 3x800 metrillä Helmiina Peltonen, Marja Hovi ja Laura Kyrkkö juoksivat viidenneksi ajalla 7.52,81. Se on pari sekuntia paremmin kuin mitä vuoden vuoden 2004 kolmikko Kirsti Ilomäki, Laura Kyrkkö ja Johanna Sällinen juoksi.

Valkeakoskella nuorten eliittikisoissa kisalaisista N17 sarjan Vilma Koskinen paransi korkeusennätyksensä 166:een ollen toinen. Tavoitteena on naisten A-raja eli 167, jolla pääsisi osallistumaan Kalevan kisoihin.

Laura Kyrkkö juoksi eka kerran eläissään 400 metriä – tulos minuutti ja 4. sija. Jarno Niemisenkin kokeilu tuotti nelossijan. Tulos 52,51 on ainakin tässä vaiheessa maan kärkiaikoja. Eetu Viitalan aitamatkaksi tuli sarjan vaihdon myötä myös 110 metriä, korkeus 91,4 cm. Ajalla 15,15 poika aitoi toiseksi edessä ja takana aitajuoksun Suomenmestarit viime kesältä.

 

Tulokset:

Huittinen, alueviestit 3.6.08 http://www.hamsy.net/results.php?id=505

Valkeakoski, nuorten eliittikisat 5.6.08 http://www.hamsy.net/results.php?id=504