Maastokisamenestystä junioreista veteraaneihin

Lauantaina lähti lähes viidentoista nuoren Kisalaisen joukkue kohti Vammalaa ja herra hakkaraisen junnumaastoja, jotka juostiin SM-maastokisoja edeltävänä päivänä samoilla reiteillä. Suomenmestaruuskilpailujen arvoa ei näillä kisoilla luonnollisestikaan vielä ole, vaikka osallistujia on ympäri Suomen. Lempäälän Kisan juniorit aloittivat päivän heti hurjasti kun 9v tytöissä Hanna Nieminen nappasi voiton ja Iida Niskanen täydensi kakkostilallaan. Tässä sarjassa tulevaisuuden toivoja Kisasta oli mukana peräti kuusi, eli melkein puolet osallistujista. Seuraavissa ikäluokissa tuli myös hyviä sijoituksia, eli P9 sarjassa Valtteri Mäenpää, P10 Jarno Isomäki ja P12 Lauri Koskensalo olivat kaikki 6. Lisäksi tuli monta hyvää sijoitusta lisääkin jotka löytyy tuloslinkeistä alta, mutta tässä "pistesijat" ja mitalistit. Tämän jälkeen pidettiin vielä onnistunut maastoleiri, jossa paitsi perehdyttiin ravinto- ja lihashuoltoluennon avulla tietoon tästä puolesta, myös vietettiin mukavaa yhteistä aikaa syötiin ja saunottiin ja valmistauduttiin seuraavan päivän sm-maastojen seuraamiseen.

Sunnuntaina olivat sitten vuorossa varsinaisissa SM-maastojuoksuissa vähän vanhemmat Kisalaiset, eli 17v ja sen yli olevat sarjat. Hyviä sijoituksia tuli sieltäkin, vaikka kovatasoisissa kisoissa ei tällä kerralla aivan kukaan päässyt pisteille asti. M17 sarjassa Jarno Nieminen oli 16., N17 sarjassa Helmiina peltonen oli 18., M22 sarjassa Iiro Niskanen oli 11., N19 sarjassa Noora Nyrö oli 26. N22 sarjassa Johanna Sällinen oli 21. Tässä parhaat kisalaiset tällä kertaa, mukana luonnollisesti vielä useita muitakin ja mm. N17 sarjassa Kisan joukkue (Helmiina Peltonen, Marja Hovi ja Laura Tuomola) oli mukavasti 14. Kaikki henkilökohtaiset tulokset löytyvät myös alla olevista linkeistä.

Kaikkein "vanhimmissa" eli lauantaina kisatuista veteraanien SM-maastoista, tuli myös mukava sijoitus, kun Kisan Juha Lehtimäki oli M35 sarjassa 6. siitäkin tulokset alla.

Junnumaastojen kaikki tulokset:

http://www.sm-maastot2008.net/wp-content/uploads/2008/05/junnumaastot_tulokset.txt

Nuorten ja yleisten sarjojen kaikki tulokset:

http://www.sm-maastot2008.net/wp-content/uploads/2008/05/sm-maastot-2008_tulokset.txt

Veteraanisarjojen kaikki tulokset:

http://www.sm-maastot2008.net/wp-content/uploads/2008/05/veteraanien_sm_tulokset.txt

Lisäksi koko viikolopulta pidettiin pistetilastoa Flying Finns juoksusarjan osalta joka on kilpailusarja jossa kartoitetaan kestävyysjuoksupuolen kisoissa seurojen tasoa 12-17v osalta, se ehkä kaikken mieluisinta luettavaa Lempäälän Kisan osalta. Hurjasti jäi kovia seuroja taakse kovatasoisissa mittelöissä ja tuloksena ylivoimainen "hämeen herruus".

http://www.sm-maastot2008.net/wp-content/uploads/2008/05/seuratilanne_20080518.htm