Onnistunut lihashuoltoilta
Perjantai-iltana järjestetty lihashuoltoilta oli erittäin onnistunut. 11 nuorta urheilijaa sekä heidän valmentajiaan ja vanhempiaan kerääntyi Kuljun koululle oppimaan uutta. Asentotasapaino oli illan teema.
Fysioterapeutti, OMT, Harri Laine ensin luennoi ja näytti mainioin esimerkein olemisen syvimmän olemuksen, ja sen jälkeen siirryttiin käytännön harjoituksiin. Jokaisella tuntui olevan korjattavaa jo seisoma-asennossa. Huonosti suunnattu voima ei auta meitä urheilusuorituksessa, pikemminkin päinvastoin vie tehot.
Jalkaterän ja nilkan voimanpuutetta, lantioiden vääriä asentoja, huonoa ryhtiä, käsittämätöntä jäykkyyttä... Urheilusuoritusten parantaminen on vaikeaa ennen kuin perusta on kunnossa. Opettelimme oikeita, oikein suunnattuja venytyksiä, seisomista, ja kävelyä/ kevyttä juoksua. Näillä opeilla jos jaksetaan treenata liikkuvuutta vaikkapa puoli vuotta, voitaisiin päästä "seuraavalle tasolle". Toivottavasti voimme järjestää toistekin vastaavan tilaisuuden tulevaisuudestaan kiinnostuneille urheilijoille.

