Markus Kyrölän sm-kilpailun kärkiaika vaihtui pettymykseen

12.kesäkuuta käveltiin Kauhavalla sm-maantiekävelyt yli 17v sarjoissa. Lekin Markus Kyrölä lähti tekemään debyyttikisaa 10km matkalla. Helteisessä 28 asteen säässä matkanteko on pahinta kestävyysurheilijoille ja kun vielä kilpailun lähtö keskipäivällä sattui pahimpaan mahdolliseen aikaan, tiedettiin sen verottavan loppuajoista reilusti, mutta nythän tavoiteltiin mitaleita ajan sijaan. Markus lähti matkaan kuitenkin viisaasti ja käveli todella tasaisen kilpailun, ohittaen 17v sarjan mestaruuden puolustajan 8km kohdalla.

Markus saapui lopulta ylivoimaisella etumatkalla ensimmäisenä maaliin. Lajin luonteeseen vaan kuuluu, että joskus käy niin, että ensimmäisenä maaliin saapunut ei ole aina mestari, eli Markus oli tietämättäänkin saanut kolme hylkäysehdotusta epäpuhtaasta kävelystä ja viimeisen ja ratkaisevan niistä vain noin 200m ennen 10km täyttymistä ja järjestäjistä johtuen tieto kiiri vasta noin 20min kuluttua maaliintulosta Markuksen korviin. Pettymys oli luonnollisesti suuri kun kova aika ja mestaruus valui hukkaan. Lajin luonteeseen kuuluu kuitenkin, että tekniikka on oltava puhdasta ja joskus - tosin harvemmin, hylkäys voi sattua vasta maalin jälkeen. Uran ensimmäinen hylkäys sattui nyt harmillisesti tähän kisaan. Kisa osoitti kuitenkin, että kunto on kohdillaan ja kun tekniikassa viimeiset viritykset taas löytyy, on Markuksen hyvä lähteä hakemaan uusia ennätyksiä ja hyviä sijoituksia taas uusista kävelykilpailuista.