Nuorten pm-kisat Kangasalla

17- ja 19-sarjojen piirinmestaruudet ratkottiin Kyötikkälän kentällä Kangasalla 5.-6.8. LeKistä oli mukana seitsemän urheilijaa, kaikki 17-sarjassa. Tässä sarjassa osanottajamäärät olivat vielä ilahduttavan suuret, mutta 19-sarjassa kävi kova kato. Tuliaisina oli kuusi mitalia, yksi LeKin ennätys ja yhdeksän omaa ennätystä.

Sisulisähuipentumasta 1.-2.8.2009 LeKille 25 mitalia!

Ratinan stadionilla 1.-2.8.2009 käyty sisulisähuipentuma toi Lempäälän Kisan nuorille urheilijoille yhteensä 25 mitalia. Mitalisaalis koostui 10 kullasta, 11 hopeasta ja neljästä pronssista. Mitaleita Lempäälään toivat kaikki lajiryhmät ja ikäluokat. Tänä vuonna pojat toivat peräti kahdeksan mestaruutta ja yhteensä 15 mitalia, kun tyttöjen osuus nyt oli 10 mitalia. Huomioitava on myös, että mitalien lisäksi finaalipaikkoja/pistesijoja sekä omia ennätyksiä kertyi LeKi:lle myös useita.

Epäonnea Kalevan kisoissa

Espoon Kalevan kisat sujuivat lekiläisittäin huonon tuurin merkeissä. Koskisen Vilma teki tämän kesän kuntoonsa nähden perushyvän suorituksen ja ylitti 170 toisella yrityksellä. Viime vuoden kohtalo kuitenkin toistui ja Vilma oli ensimmäinen finaalin ulkopuolelle jäänyt eli 9. Samalla tuloksella mentiin finaaliin, mutta yksi pudotus tasaisessa kisassa oli liikaa.

Vielä epäonnisempi oli Hovin Marja, jonka Kalevan kisadebyytti 10 km kävelyssä jäi tekemättä kisapäivän sairastumisen takia.

Vattenfall-seuracup - matkalla finaaliin osa II

Vattenfall-seuracupin kesän 2009 II alkukilpailu käytiin kotikentällä Hakkarissa 28.7. Samalla oteltiin HämSY:n I-divisoonan (alueen kahdeksan parasta seuraa) piiriottelu, jossa Lempäälän Kisa oli lopulta yhteispisteissä hienosti neljäs, heti isojen seurojen Tampereen Pyrintö, Tampereen Urheilijat -38 ja Hämeenlinnan Tarmo jälkeen. Taakse jäivät Nokian Urheilijat, Kangasalan Urheilijat -68 ja Urjalan Urheilijat. Ikaalisten Urheilijat ei osallistunut piiriotteluun tänä vuonna.

Moniotteluseminaari vanhemmille ja valmentajille

Kesäinen tervehdys

Lämpimästi tervetuloa kaikki moniotteluiden ystävät ja urheiluvalmennuksesta kiinnostuneet Vääksyssä 13.-14.8.2009 pidettävään moniotteluiden valmennusseminaariin. Seminaarissa luennoimassa mm. olympiavoittaja Brian Clayn valmentaja Kevin Reid! Seminaariesite ilmoittautumisohjeineen liitteenä.

Tilaisuuden järjestää Asikkalan Raikas, yhteistyössä SUL / moniotteluiden lajiryhmä.

t: Jarkko Finni

HämSY:n I divisioonan Vattenfall-seuraottelun tulokset 28.7.2009

Hämeen Seudun yleisurheilun toinen Vattenfall-seuraottelu käytiin 28.7. Lempäälän Hakkarin kentällä. Kyseessä oli jälkimmäinen kesän kahdesta seuraottelusta, ja kisa oli samalla valtakunnallisen Vattenfall-seuracupin karsinta.

HämSY:n I divisioonan seuroista mukana olivat Hämeenlinnan Tarmo, Kangasalan Urheilijat -68, Lempäälän Kisa, Nokian Urheilijat, Tampereen Pyrintö, Tampereen Urheilijat -38 ja Urjalan Urheilijat. Urheilujuhlaan osallistui yhteensä 413 11-17 -vuotiasta urheilijaa.

Ohessa seuraottelun tulokset.

Pm-Sisulisähuipentuma Ratinassa 1-2.8.2009

UPEA Lekiläisjoukko 37 urheilijan voimin lähtee kisaamaan Ratinan stadionille 1-2.8.2009 . Lekillä on yhteensä 93 laji suoritusta, joten kannustettavaa riittää molempina päivinä.

Marja ja Vilma Kalevan kisoissa

Kaksi lekiläisnuorta nähdään Kalevan kisoissa Espoon Leppävaarassa: Marja Hovi 10 km kävelyssä ja Vilma Koskinen korkeudessa. Molemmat lajit ovat avauspäivänä perjantaina 31.7. Korkeuden karsinta alkaa klo 10.00 ja finaali klo 18.00. Kävely käydään suoraan finaalina klo 19.10. Tsemppiä molemmille!

Kisasivut: http://www.kalevankisat09.fi/

Hippo-cup 2009 kokonaiskilpailun pistetilanne 5/6

Liitteenä Hippo-cup 2009 kokonaiskilpailun tilanne 23.7 LeKi:n piirikunnallisten viikkokisojen jälkeen.
Seuraavan kerran pisteitä voi kerätä Lempäälän kunnan mestaruuskilpailuista 13.8.2009.

LeKi:n viikkokisojen tulokset 23.7.2009

Lempäälän Kisan yleisurheilun kesän neljänsissä viikkokisojen ohjelmassa oli lasten kisoissa hieman harvinaisempia lajeja kuten seiväshyppy ja kilpakävely. Ehkä tästä syystä Hakkariin saapui kilpailijoita peräti 16 eri seurasta, yhteensä 129. Vilskettä oli erityisesti 7-vuotiaiden sarjan suorituspaikoilla, kun 35 pientä urheilijaa hyppäsi pituutta ja heitti palloa.

Ohessa kisan tulokset:

Julkaise syötteitä